Kahvakuula
12/12/09 22:56
Kahvakuula eli girya on yksi maailman vanhimpia voimailuvälineitä mutta edelleenkin toimiva sellainen. Näitä saa nykyään vaikka Prismasta. Joidenkin kuulien mukana tulee harjoitusohje tai video, mutta nykyään ohjeet perustreenaamiseen löytyvät helposti netistä Suomen kahvakuula ry:n sivuilta. Itse käytän 12-kiloista kuulaa mutta olen treenannut myös 16-kiloisella.
Suomen kahvakuula ryTags: kahvakuula, girya
Piirtäminen ja sarjakuvat
09/06/09 18:47
Watchmen
Pitkästä aikaa luin elokuvan innostamana Alan Mooren ja Dave Gibbonsin mestariteoksin Watchmen. Ja yllättäen se avautui paljon syvempänä kuin joskus teini-ikäisenä jolloin osasin kehnosti englantia. Albumin hankin 12 punnalla Forbidden planetista Lontoosta. Suosittelen ehdottomasti myös muille kuin supersankarien ystäville, ei kevyt mutta palkitseva lukukokemus.
Watchmen - sarjakuva
Leffan soundtrack sopii myös sarjakuvan taustalle
FreakAngels, nettisarjakuva
Toisenlainen lukukokemus on taas netissä julkaistava Warren Elliksen ja Paul Duffieldin FreakAngels. Ellis on tunnetaan Marvelin ja DC:n riveistä, mutta Duffield on ainakin toistaiseksi tuntemattomampi nimi. Tarina sijoittuu Lontoon Whitechapeliin, mutta maailma on ajautunut lähes tuhon partaalle. Pääosassa on joukko nuoria yliluonnollisilla voimilla varustettuja ihmisiä.
Henkilöhahmot ovat riittävän erilaisia ja kiinnostavia. Piirrostyö uppoaa varmasti amerikkalaisen sarjakuvan ystäviin. Ja mikä parasta, tähän voi tutustua koska vain kunhan on nettiyhteyden äärellä. Ja vieläpä ilmaiseksi.
FreakAngels
Oglaf.com - sarjakuvia ei ihan perheen pienimmille
Musiikki
08/06/09 19:56
Itse en soita, mutta kuuntelen sujuvasti laidasta laitaan. Vaikka Spotify on ottanut pienoisen vallan ja selättänyt Radio Sadan ja varsinkin Ylexin, sykkii sydämeni vieläkin analogisille tallenteille.
Suosikkejani: Bob Dylan, The Clash, Queen, Red Hot Chili Peppers, D-A-D, Hanoi Rocks, Tom Petty, Jimi Hendrix...
Klikkaa linkkejä, kuuntele biisivalintani Spotifystä!
Vanhat autot
08/06/09 19:30
Vanhoja kunnon takavetoisia kaasaripelejä
Arabi
Laatokka
Villen autosivut